Yritys

RSP Lahti Oy

RSP-Lahti Oy on alusta alkaen tehnyt yhteistyötä Päijät-Hämeen suurten kiinteistöyhtymien, julkisen sektorin sekä liiketilojen omistajien ja jalostajien kanssa. Nämä asiakassuhteet edellyttävät vastuullisuutta ja  sekä alaan kohdistuvien määräysten ja asetusten noudattamista. Vain se kantaa pitkälle ja kehittää eettistä, työllistävää ja kestävää yritystoimintaa

RSP-Lahti Oy on jo yli kaksikymmentä vuotta kestäneen taipaleensa ajan ollut saman yrittäjäpariskunnan, Merja Tasasen ja Pentti Saksisen omistuksessa. Sekä Merja että Pentti olivat jo aiemmin tehneet mittavan uran rakennusteollisuuden palveluksessa. 

RSP-Lahti Oy:n toinen voimavara on osaava, kokenut ja talossa pysyvä henkilökunta. Suosimme kaikessa toiminnassamme paikallisuutta ja suomalaisuutta ja pyrimme tarjoamaan pitkäkestoisia työsuhteita ja jatkokoulutusta tarpeen mukaan.

Ja mikäpä paremmin puhuisi puolestamme kuin yli 300 kunnostettua, saneerattua ja korjattua kohdetta kuluneiden vuosien aikana.

Ammattitaidolla!